Kesä talven keskelle

Ei tiede ole hullumpaa. Sen ansiosta meillä on Internet, immuunisuoja useita tappavia tai rampauttavia tauteja vastaan, valot keskellä yötä, lämmintä keskellä talvea, banaaneja aamiaispöydässä, kyky kulkea satoja kilometrejä muutamassa tunnissa ja melko lailla kaikkea sitä hyvää ja mukavaa, jota pidämme itsestään selvänä.

Olemme kulkeneet pitkän matkan niistä ajoista, kun nuotion valopiirin ulkopuolella jupistiin, ettei tuosta ruuan kypsennyksestä ja kylmän karkottamisesta hyvää seuraa. Nykyään pelätään geenejä, molekyylejä ja tapojen turmellusta kun lisääntyvä tieto vaihtoehtosista tavoista elää nakertaa perinteisiä arvoja. Siitä huolimatta olemme vain yhdessä kohdassa kehitystä. Nykypäivänä tietotekniikka on siinä pisteessä, että se alkaa nopeuttaa kehitystä alalla kuin alalla. Massiivisten tietomäärien käsittely alkaa olla mahdollista, mistä periaatteessa voisi seurata suurten kokonaisuuksien tehokas hallinta. On varmasti aivan paikallaan kysyä pysyvätkö ihmiset kehityksen mukana? Onko hitaista ja kaoottisista liha-aivoista jo tullut suunnittelutyön heikoin lenkki? Moni ongelma olisi ratkaistavissa, mikäli osasta vanhoja tapoja ajatella ja toimia voitaisiin luopua. Erilaiset omaa valta-asemaansa parantelevat eturyhmät, jotka aikonaan perustettiin todella edistämään ihmisten hyvinvointia, ovat muuttuneet osaksi ongelmaa vanhentuneine näkemyksineen ja toimintatapoineen.

Kuka tietää millainen kehitys meillä on edessämme. Olemme tilanteessa, jossa saamme vuosissa aikaan saman mihin ennen kului kymmeniä vuosia. Minua mietityttää millaisia emergenttejä ilmiöitä kasvavasta kompleksisuudesta syntyy. Esimerkiksi Internet, kukaan ei omista sitä, eikä kukaan ylläpidä sitä, mutta silti se toimii. Ja tämä nykyinen tilanne on vain välivaihe, asiat ovat menossa suuntaan, jota ei voi menneisyyden hitaiden muutosten perusteella ennustaa.