Tämäkin projekti horjuu

En ole ilmeisesti sisäistänyt, että mikä tämän bloggaamisen sisin olemus on. Olen kuullut juttuja, että joku pitäisi blogeja jonkinlaisena haastajana valtamedian näkökulmille. Ikään kuin tuhannet julkiset nettipäiväkirjat jotenkin mystisesti saisivat luotua samalla tavalla yleisiä malleja ja käsitystä todellisuudesta, kuin julkinen sana. Voihan se olla näinkin, ehkä minua vain itseäni harmittaa, että ainut kommetti minun blogissani tuli botilta, joka mainostaa jonkinlaista deittipalvelua, ihme tyyppi, eikö sillä parempaa tekemistä ole.

Odotan kyllä ihan tosissani, että ihmiskunta kokee lähivuosina jonkin suuren mullistuksen. Ainahan on ollut niitä, jotka ovat mananneet maailmanloppua tai rakentaneet uutta uljasta tulevaisuutta, mutta toivon että olen hieman tukevammalla maalla menneisiin sukupolviin nähden. Tosiasiahan on, vaikka tosiasioita en yleensä julistakaan, että suurella todennäköisyydellä maailma ei ihan vielä lopu ja tulevaisuus on tulossa. Se mikä minua askarruttaa on kysymys siitä millainen tulevaisuus meillä on edessämme. Onhan kuitenkin niin, että harmillisen monet pitävät kaikkea mitä maailmassa tapahtuu ylhäältä annettuna. Joku kehittää teknologiaa, joku julistaa sotia, joku keksii sitä ja toinen keksii tätä. Pieni ihminen on tässä yhtälössä yleensä kuluttaja, joka ei keksi mitään. Lieneekö syynä historianopetuksen laskenut taso, suomalaiskansallinen mentaliteetti, joka ilmenee jatkuvana alemmuuskompleksina vai kenties liika television katsominen. Kuitenkin jostain syystä hirveän monet tuntuvat pitävän itseään typerinä ja arvottomina ihmisinä, ja uskovat siihen jopa siinä määrin että heistä tosiaan tulee typeriä ja arvottomia, koska eihän typeryksen kannata opiskella, kun ei se kuitenkaan osaa ja sitä rataa. Sellainen käytös ja ajattelu mitä vahvistaa, yllätäen, vahvistuu.
Tahtoisin sanoa teille, kuulostamatta halvalta yrityskonsultilta, että hyväksykää ihmiset itsenne sellaisina kuin olette ja totutelkaa ajatukseen, että te olette viisaampia, luovempia ja taitavampia kuin uskottekaan. Yksilön kyky vaikuttaa tulevaisuuteen on suurempi kuin uskottekaan. Älkää nyt kuitenkaan mihinkään yksilöromantiikkaan sortuko, sillä yhdessä me joko kestämme tai kaadumme. Kilpailuyhteiskunnan aika on ohi.