Homunculus

Pitkästä aikaa transhumanismiiin liittyvä aihe, wired uutisoi japanilaisprofessorista, joka kehitellyt aikatauluaan helpottaakseen androidi-kaksoisolennon itsestään. Homman nimi on telepresens, eli ihminen itse on jossain toisaalla ja keinotekoinen kakkosruumis hoitaa esiintymisen siellä missä sattuu olemaankin. Vielä muutama vuosi sitten tämäkin oli silkkaa tieteisfiktiota.

Jos huumeet laajentavat tajuntaa

...niin miksi niiden käyttäjät ovat usein tahmea-aivoisia hölmöläisiä? Yleistäähän ei saisi, mutta toisinaan törmää niin selviin tapauksiin, että kysymyksiä nousee mieleen. Mitä ihmisissä ja muodostamassamme yhteiskunnassa on vialla, kun joidenkin elämä valuu viemäriin huonojen valintojen ja yhteiskunnasta syrjäytymisen ( ja usein myös syrjäyttämisen ) myötä.

Olisiko parempi laillistaa vaikkapa kannabiksen käyttö, niin että huumausaineisiin mieltyneet ihmiset eivät syrjäytyisi yhteiskunnasta ja olisi niin alttiita laittomiin aineisiin liittyvään rikollisuuteen. Itse en usko porttiteoriaan, koska se tuntuu liian yksinkertaiselta ja ohjelmalliselta ollakseen kiistaton tosiasia. Lisätietoa kannabiksen laillistamisesta saa Suomen Kannabisyhdistyksen kotisivuilta. Itse en ole päihdeihmisiä, mutta tuo olisi yksi mahdollinen ratkaisu, joka voisi osaltaan helpottaa ihmisten elämää.

Ei ole ihme, että maassa, jossa kossupullon juominen yhdellä huikalla on ihailtava saavutus, on päihdeongelmia. Ennen kuin päihdeongelmista päästään, on muutettava aika tavalla asioita. Juomakulttuuri voisi olla yksi asia, josta olisi hyvä aloittaa.
Mielestäni humalaiset ihmiset ovat ärsyttäviä. Kestän mieluummin tupakan polton sivusavunkin, kuin kuuntelen kännisistä kumpuavaa melusaastetta tai katselen viinahuuruista sekoilua. Tosin, ymmärrän kyllä senkin, että maailma ei pahemmin kaipaa minun mielipidettäni asioista, eikä sen sanominen johda yleensä toimenpiteisiin. Onneksi on kuitenkin olemassa blogspot ja tämä matalan julkaisukynnyksen yleisönosasto.

Aikamme tällä pallolla on (toistaiseksi) rajallinen, ei ole täysin yhdentekevää miten sen kulutamme.

Millainen nero olet?

Ihmisten kanssa puhuessa tulee toisinaan mieleen, että monissa saattaisi olla ainesta muuhunkin kuin rutiininomaiseen puurtamiseen leipätyössä. Toivon että moni tuttu ja tuntematon vielä saisi jostain kimmokkeen lähteä kehittämään itsessään piilevää lahjakkuutta.
Tämä ajatus versoi Wiredin artikkelista "what kind of a genius are you?". Tavoilleni uskollisena, en lainaa siitä mitään, vaan sen voi käydä lukemassa tuolla ihan paikan päällä.

Monet joiden kanssa olen puhunut, ovat sanoneet, että he eivät ole opiskelleet, koska eivät ole kokeneet sitä itselleen mielekkääksi. Eivät kuulemma jaksa päntätä. Ymmärrän hyvin, en jaksa päntätä itsekään. Kuitenkin suurin osa oppimisesta tapahtuu pänttäämisen ulkopuolella. Toki kertauksella ja harjoittelulla on oma tärkeä tehtävänsä oppimista vauhdittavana tekijänä, mutta oppimateriaalia valittaessa kannattaa olla huolellinen. Esimerkiksi tunnetuista kirjoista tulee yleensä tunnettuja suurten massojen keskuudessa, mikäli niistä tehdään menestyselokuva. Syykin on yksinkertainen, elokuvaa on helpompi lähestyä kuin kirjaa ja elokuvan katsomisen jälkeen saattaa lukea kirjankin ja yhden kirjan luettuaan saattaa tahtoa tietää jotain lisää lukemastaan ja ennen pitkää sitä onkin lukenut aika monta kirjaa ja tietää yhtä sun toista, vaikka ei olekaan mielestään päntännyt hetkeäkään. Toisiakin tapoja on ja se mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella.

Oppi ja edistys eivät riipu iästä, vaikka nuori hermosto onkin vanhaa mukautuvaisempi. Periaatteessa missä elämänvaiheessa tahansa voi ryhtyä kehittämään kykyjään ja ryhtyä vaikkapa neroksi, tai ainakin suureksi avuksi ja hyödyksi kanssaihmisilleen (ja tulla sitten mahdollisesti jälkikäteen julistettua neroksi). Se mikä koulussa tuntui inhottavalta ei välttämättä tarkoita sitä, että jonkin oppiaineen ominaisuuksiin kuuluisi oleellisesti inhottavuus. Itse inhosin liikuntaa kouluaikoinani, sittemmin olen oppinut liikkumaan tavalla, joka sopii minulle ja liikunta on nykyään yksi elämäni suurista ilonaiheista. Asennevamma on helppo parantaa, jos tahtoa löytyy.