Irti ruumiista!

Tietoisuus, käymättömistä korpimaista viimeinen. Meillä kaikilla on tietoisuus, jopa eläimet ovat melko varmasti tietoisia, vaikka niiden tietoisuuden sisältö saattaa poiketa tuntemastamme suuresti. Kaikki mitä tunnemme, koemme ja ymmärrämme tapahtuu tietoisuudessamme. Luulisi että ilmiö, jonka olemassaolo on kuitenkin lähes kaiken toimintamme perusta, olisi laajemmin tutkittu ja ymmärretty.

Nykyään ei kai juuri kukaan kiistä sitä, että tietoisuus liittyy jollain tavalla aivoihimme. Ei ehkä ole tiettyä rakennetta aivoissa, joka on tietoisuuden keskus, mutta on yleistä tietoa, että aivokuoremme on varteenotettavin ehdokas tietoisuutemme tyyssijaksi. Persoonallisuus muodostunee otsalohkoissa. Ihmisillä, joilla kyseinen aivoalue on vaurioitunut, on havaittu muutoksia persoonallisuudessa.

Muistan biologian tunneilta, että edistyneimmillä eliölajeilla on enemmän geenejä, kuin alemmilla elämänmuodoilla. Silloin ihmisellä veikattiin olevan 100 000 geeniä. Tutkimuksen paljastama luku on 23 500, mikä ei hirveästi kaiketi poikkea muiden selkärankaisten geenien määrästä eikä ole myöskään kuin joitakin tuhansia suurempi kuin useimpien hyönteisten, kasvimaailmassa lähes joka lajilla lienee enemmän geenejä. Ihminen ei siis tällä saralla ole ylivertainen luomakunnan kruunu, geenien perusteella me olemme vain yksi simpanssilaji muiden ihmisapinoiden joukossa. Tilanne ei muutu kovin paljon paremmaksi, kun ajatellaan, että simpanssi (pan troglodytes) voitaisiin perimänsä perusteella luokitella uudestaan ihmisen alalajiksi homo troglodytes. Viimeinen päätelmä ei varmaankaan edusta kovin yleistä näkemystä, koska se loukkaisi ehkä liiaksi joidenkin käsityksiä siitä mikä tekee ihmisestä ihmisen.

Jos ihminen ei enää ole biologisesti kehittynein olento tällä pallolla, niin miten sitten kävisi lajimme itsetunnon, jos emme olisi enää henkisestikään minkään kehityskulun päätepisteessä?

Henkiläkohtaisesti uskon, että jos tietoisuutta oltaisiin tutkittu tosissaan (muutenkin kuin tajuntaa laajentavien aineiden ja ylipitkien kitarasoolojen avulla), me emme vain ymmärtäisi sen toimintaa, vaan pystyisimme myös selittämään missä ja miten se syntyy. Nykytietämyksen valossa ei ole välttämättä kovin hyvä lähtöoletus, että tietoisuuden taustalla olisi jotain tämän maailmankaikkeuden ulkopuolista, jota ei voida havaita eikä mitata (muutenkin havaitsemattomien ja mitattomien asioiden olemassaoloon olisi syytä suhtautua varauksella). Parempi lähtökohta olisi, minun mielestäni, että oletettaisiin tietoisuudella olevan materiaalinen perusta ja jokin mitattavissa ja tutkittavissa oleva syntymekanismi.

Kun tietäisimme mikä on tietoisuus ja missä se syntyy, olisi ehkä mahdollista toteuttaa se mistä mystikot ovat jo vuosituhansia haaveilleet ja jättää historiaan nämä lihakehot. Jos ihmisyyden keskeisin ominaisuus on sisäinen tunteemme siitä, että olemme joku jossain, ei pitäisi turhaan mystifioida tuon tunteen alustaa vaan vaihtaa se tarpeen tullen helpommin korjattavaan, päivitettävään ja joustavampaan tietoisesti suunniteltuun vaihtoehtoon.

Tulevaisuus saattaa olla lähempänä kuin luulemmekaan. Kenties jotkut meistä tänä päivänä elävistä ihmisistä voivat siirtää tietoisuutensa kuolemattomalle keinotekoiselle alustalle.