Jotta olisi varaa valita

Anarkistinen ajatukseni on tällä kertaa, se että vallitsevasta yhteiskuntajärjestyksestä huolimatta, tarvitaan aina ihmisiä ja ihmisryhmiä, joilla on tarjota vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja toimia.

Lukkoon lyöty maailmankuva ei hevillä muutu, ellei mikään kyseenalaista sen johdonmukaisuutta.

Suuri tiede

Pysähdyin hetkeksi ajattelemaan, että olisipa se hienoa, jos tiede voisi selvittää miksi ihmiset sairastuvat, vanhenevat ja kuolevat. Vielä hienompaa olisi, jos kaikille noille biologisen olemassaolon haittapuolille keksittäisiin hoitokeino, joka olisi saatavilla kaikille sitä tarvitseville.
Mieleeni tuli HGP, eli Human Genome Project, ihmiskunnan piirrokset. Ihmiseliön perimä luettiin vuosina 1990 - 2003! Olkoonkin, että tutkittu perimä on peräisin erinnäisistä perinnöllisyystutkijoista ja pätkitty sopivasti, jotta se edustaisi mahdollisimman hyvin ihmiskunnan keskiarvoa. Työ geenien salojen paljastamiseksi on toki vielä alussa, mutta tietotekniikan kehittyessä työ, joka vaatii suuren muuttujajoukon keskinäisten riippuvuussuhteuden tarkastelua, helpottuu ja nopeutuu. Mooren lain mukainen transistorien määrän lisääntyminen on jatkunut jo kolmisenkymmentä vuotta, eikä loppu välttämättä ole edes piisirujen koon ehdoton minimi, koska nanoteknologia tekee jo tuloaan.
Tietotekniikan kehityksen seuraava vaihe, joka näkyy kuluttajille (tai loppukäyttäjille, miksi nyt itseänne sitten tituleeraattekaan) ovat modernit käyttöliittymät, jokta tekevät käyttöliittymistä intuitiivisempia ja vähemmän kömpelöjä oheislatteita tarvitsevia. Kenteis jossain vaiheessa päästään tilanteeseen, jossa tietokoneen ohjelmointi on yhtä helppoa kuin oman toiminnan suunnittelu ja toisaalta tietokoneen tiedostoihin pääseen käsiksi yhtä helposti kuin omiin muistoihinsa. Tässä on erikoinen piirre, jota joku saattaa kavahtaa, sillä samalla kun kynnys tietokoneen sisäiseen maailmaan on niin matala, ettei sitä huomaa, myös koneen käyttöliittymä ihmiseen on yhtä mutkaton. Emme rakenna kyborgeja tai ota siruja nahkoihimme, ympäristön älyllistymisen myötä ja ergonomian kehityksen kautta meistä tulee kyborgeja ja nautimme joka hetkestä.
Enkä puhu nyt sadoista vuosista, en puhu edes kymmenistä vuosista, puhun vuosista. Melkeinpä uskallan sanoa, että syön hattuni, ellei viiden vuoden kuluttua joka iikalla ole taskussaan vähintäänkin kosketusnäytöllä varustettu äänikomentoja totteleva mikrotietokone, jonka avulla voi etähallita kodinelektroniikkaa, mukavuusteknologiaa ja joka toimii samalla käyttöliittymänä kaupallisiin sovellutuksiin, joita voi olla missä vain. Enää ei ole kysymys siitä tapahtuuko kehitys, vaan siitä koska se tulee jokaisen näköpiiriin.

Viime yönä huomasin, että kerrankin kehoni on tottunut alle seitsemän tunnin yöuniin. Menin vapaapäivän kunniaksi nukkumaan tavallista aikaisemmain ja heräsin aamuyöllä täysin virkeänä. En kuitenkaan tahtonut vielä nousta, joten pakotin itseni uudelleen uneen rentoutumistekniikoilla, joita käytän vähentääkseni stressiä. Yöllinen valvominen ja uudelleen nukahtaminen johtivat selkeään uneen, jossa olin jossain määrin tietoinen siitä, että näen unta. Ilmiötä kutsutaan nimellä LUCID.

Näin unta jossa elin maailmassa, jossa tietokoneiden kehitys oli kulkenut hieman eri reittiä kuin valvetodellisuudessa. Olohuoneeni oli kattoon saakka täynnä C-kasetteja, joiden magneettinauhoille oli tallennettu kaikki sen informaatio, joka minulla on todellisuudessa tallessa kompaktimmassa muodossa eri laitteissa. Sen lisäksi kaseteilla olivat tallessa kaikki muistoni ja tarkemmin määrittelemätön määrä muuta satunnaista informaatiota. Tässä vaiheessa uni alkoi muuttua enemmän tavanomaiseksi REM-uneksi, jonka tapahtumat unohtuvat helposti. Viimeinen teemaa käsittelevä asia oli, että etsin kuumeisesti jostain toimivaa Commodore 64:sta, jolla olisin päässyt käsiksi tallennettuihin tietoihin.

Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea vielä opinkaan ja mitä kaikkea vielä tapahtuukaan, sillä jo nyt maailma on muuttunut minun elinaikanani tavoilla, joita tuskin kukaan osasi odottaa vielä vaikkapa 20 vuotta sitten.