Ruttotanssiaiset

Kautta historian oraakkelit, profeetat ja muut ennustajat ovat olleet kovassa kurssissa, suunniteltaessa kansakuntien ja yksilöiden tulevaisuutta. Ilmeisesti suosio jatkuu siinä määrin, että kaikki tulevaisuudesta puhuminen koetaan jonkinlaiseksi ennustukseksi joka tapahtuu tai jää tapahtumatta jonkin korkean sallimuksen oikkujen mukaan. Ollakseni tarkka, niin ainahan on toki kyse ennustuksesta, kun pohditaan todennäköistä suuntaa mihin asiat kehittyvät, mutta on eri asia uskoa ennustukseen, kuin tiedostaa mahdollisuudet, tehdä suunnitelmia niiden pohjalta ja toteuttaa ne.
Kristillinen maailma on odottanut maailmanloppua jo noin 2000 vuotta. Tässä kohden teologit ärähtävät, mutta leikkikää nyt hetki mukana. Ekologisen tiedostamisen herääminen johti katastrofikuvaelmiin, joissa ekosysteemi pettää ja ihmiset nääntyvät nälkään saastuneissa kaupungeissaan. Uskonto on tietenkin asia, joka ei perustu mihinkään sellaiseen mikä voidaan todistaa, eikä uskonnon lupaama maailmanloppu ole siinä mielessä kovin mielenkiintoinen, koska voidaan olettaa, että jossain muodossa maailma voi loppua, jolloin kristityt voivat kuorossa iloita, että "mehän sanoimme". Ekokatastrofit ovat jo asia erikseen, ne voivat tosiaan tehdä ihmiselämän tällä pallolla mahdottomaksi. Ne eivät kuitenkaan välttämättä tule kertarysäyksenä, vaan kehittyvät pikkuhiljaa ja huomaamatta. Kesät ovat hiukan lämpimämpiä ja pidempiä, ei mitään ihmeellistä pitkän aikavälin tilastoissa. Valaanliha on jo useimpien ravintoloiden ruokalistalta poistunut, sitten katoaa sammen mäti, jokin trooppinen hedelmä ehkä, ei mitään mitä sopeutuminen ja viljely ei voisi peittää. Muutokset ovat hitaita ja systeemi, joka muuttuu, niin monimutkainen, etteivät 30-40 vuotta sitten tehdyt ennustukset välttämättä toteudukaan sellaisinaan.
Maailman väkiluku kasvaa yhä, vaikka ilmeisesti nykyisen trendin mukaan seuraavien 50 vuoden aikana se ei enää tuplaannukaan. Minunkin elinaikani on maailmaan silti putkahtanut pari mirjardia uutta ihmistä, luonnollisen poistuman ollessa huomattavasti vähäisempää. Selvää on, että luonnonvarojen kulutus kasvaa, joka tapauksess. Se kasvaa enemmän mikäli talouden on tarkoitus kasvaa tuottamalla voittoa lyhyellä tähtäimellä ja vain niille ihmisille, jotka nykyään hallitsevat luonnonvarojen kulutusta, mutta joka tapauksessa, mikäli jokaisen ihmisen tulisi saada edes sen verran syödäkseen, että säilyy hengissä, on luonnonvaroja kulutettava enemmän. Selvääkin selvempää on, että rajatonta kasvua ei voi esiintyä rajallisella planeetalla.
Olen lukenut, en voi sanoa faktaksi, että mustan surman riehuessa Euroopassa, osa ihmisistä kiersi kaupunkien ja kylien autioituneilla kaduilla tanssien ja ryypäten, hyödyntäen ruokia ja juomia, jotka olivat jääneet niiltä, jotka eivät niitä enää itse tarvinneet. "Ilotkaa nyt, sillä huomenna olemme kuolleet" on lause, jota joku vielä nykyäänkin pitää suurena viisautena. Älkää käsittäkö väärin, ilo on hyvä asia, mutta siitä kuolemasta en niin välitä. Ruttotanssiaiset olivat sellaisten ihmisten kerskakulusta, jotka ajattelivat sillä tavoin parhaiten suojaavansa itsensä kamalalta taudilta, joka niitti ihmisiä kuin viljaa heidän ympärillään. Tämä voi olla vain legendaksi verhottu vertaus, joka kuvaa kertakäyttökulttuuria ja pyrkyreiden löyhää yhteiskuntaa, jossa yhteenkuuluvuus syntyy jaetusta hulluudesta ja voimattomuudesta hallita tulevaa.
1900-luku näki myös niitä ihmisiä, jotka uskoivat vilpittömästi, että ihmiskunta yhdistyy vielä ja keskittää voimavaransa paremman tulevaisuuden luomiseksi. Valitettavasti 1900-luku näki myös ne ihmiset, jotka osasivat oman etunsa nimissä hyötyä tuosta uskosta. Suunnitelmat muuttuivat 2000-luvun taitteessa tuonelalta kalskahtaviksi visioiksi. Suuriksi inspiraatioiksi, jossa maito ja hunaja virtaavat ja päätön säntäily keskenään kilpaillen muuttuu onneksi, autuudeksi ja kestäväksi kehitykseksi, jahka mikään ei sitä pidättele. Senpä vuoksi saammekin nykyään nauttia nenäkarvatrimmereistä, pikaruuasta, savukkeista, kumisista oksennuksista, muovisista joulukuusista, cola-sodista, lapsityöläisten ompelemista halvoista lenkkareista ja trendivaatteista, tetrassa myytävästä lettutaikinasta, ristipäisistä hammasharjoista, joissa on vauhtiraidat, MTV:stä, juoru- ja iltapäivälehdistä ja monenlaisista muista tuiki tarpeellisista ja hyödyllisistä asioista, joita ilman ei voi elää. Tieto ja historia ovat out, kulutus ja massaliikehdintä ovat in.

Silti, olemme siitä onnellisessa tilanteessa, että kenenkään ei ole mikään pakko lähteä mukaan järjettömiin ruttotanssiaisiin, ellei välttämättä tahdo. On olemassa ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka yhä uskovat siihen, että tieto, ymmärrys ja yhteistyö voivat luoda myös toisenlaisen tulevaisuuden, jossa maailma ei välttämättä lopukaan, vaan saattaa käydä myös niin että meille ihmisille, tai jälkeläisjaleillemme, aukenee ovia ihan uusiin maailmoihin. Elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä ihmiskunta saattaa olla suurten läpimurtojen partaalla, mutta on myös mahdollista, että tuhoamme itsemme sahaamalla omaa oksaamme kunnes se katkeaa. Se mitä monikaan ei tunnu käsittävän, on se, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä hänen elämänpiirissään tapahtuu ja sitä kautta jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä maailmassa tapahtuu. Helppoa se ei ole, eikä paremman maailman syntyä kannata sysätä uskonasioitten hämärään valtakuntaan. On tehtävä työtä sen eteen, on jopa nähtävä vaivaa. MTV-kiinni, hyvät ihmiset, ja kirja käteen.