Jos McGyver ja ritari Ässä painis...

Lueskelin tässä taas nettifoorumeja, mikä on yleensä virhe. Eräällä nimeltä mainitsemattomalla foorumilla "keskusteltiin" siitä mikä kamppailulaji on ylivertainen toisiin nähden. Foorumia on turha yksilöidä, sillä sama keskustelu on käyty sen seitsemällä keskustelupalstalla sitten Internetin alkuhämärien.
On ikävää katseltavaa kun kahden ja puolen karatetunnin sekä hongkong/hollywood-leffojen pätevöittämät nettisenseit käyvät debaattin keskenään. Yleensä asia unohtuu hyvin nopeasti ja keskustelu kääntyy urille: "jos Bruce Lee ja Karelin painis, nii kumpi voittais ja entä jos Brucella olis puukko ja Karelinilla 5 kaveria". Ellei ole sanottavaa, voisi yhtä hyvin mielestäni olla hiljaa. Valitettavasti se on kaikista neuvoistani se paras ja ainut, jota en itsekään koskaan noudata.

Itselläni on kokemusta erilaisista kamppailutaidoista yhdentoista vuoden ajalta. Pidän itseäni aloittelijana. Jotkin asiat ovat kuitenkin tulleet selviksi. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä kaikista taistelutaitoon liittyvistä oivalluksista mielessäni on tämä: ei ole olemassa ehdotonta totuutta siitä mitä taistelulajit ovat ja miten niitä tulisi parhaiten harjoittaa. Jokaisen taistelutaito on yksilöllinen, eikä juurikaan riipu lajista miten hyväksi tai huonoksi taistelijaksi joku kehittyy. Katutappelussa pärjää pitkälle pelkällä häijyllä luonnolla, joka itseltäni enimmäkseen puuttuu. Erilaiset lajit painottavat harjoittelussaan erilaisia asioita, mutta mitä pidemmälle edetään, sitä vähemmän eri lajeilla on eroa. Syy on tämä: ihmisillä, noin yleensä, on sama määrä raajoja, samat valmiudet liikkua ja samat heikot kohdat ruumiissaan.
Tämä kirjoitus perustuu siis ainoastaan omaan näkökulmaani, yritän lähinnä laittaa mustaa valkoiselle siitä miksi taistelutaito viehättää minua ja millaisena sen itse ymmärrän.

Kamppailulajien suurinta antia on mielestäni niiden kasvattava vaikutus. Fyysinen kunto ja harjoittelun vaatima pitkäjänteisyys ovat hyödyksi monella elämän alalla. Siitäkään ei ole haittaa, että budokat harjaantuvat usein käyttämään kehoaan tehokkaasti ja taloudellisesti. Terveet elämäntavat kuuluvat myös taitelutaitoihin, eikä niistäkään ole hirveästi haittaa kenellekään.

Kuitenkin on pidettävä mielessä, että taistelutaitojen pohjana ovat sotataidot, joiden alkuperä on tarpeessa tappaa tai vammauttaa kanssaihminen, eikä tätä sovi unohtaa nykypäivänäkään. Taistelutaitoon ei pidä suhtautua kevyesti ja leikiten, vaikka se ei maailman vakavin asia olekaan. Usein kuulee puhuttavan siitä, että kamppailutaitojen harrastajien on opittava ratkaisemaan asiat ilman väkivaltaa. Ikään kuin taistelutaidon suurin sisältö olisi oppia olemaan taistelematta. Itse näkisin asian niin, että on enemmänkin kyse siitä, että on ymmärrettävä koska ja miksi on taisteltava. Itse pystyisin mukiloimaan hyvinkin monet lajitovereistani suhteellisen vähällä vaivalla, syyt siihen miksi en kuitenkaan tee niin ovat lukuisat. Kuitenkin jos itse tai rakkaani ovat hyökkäyksen kohteena, niin silloin on reagoitava tilanteeseen, tehtävä mitä voi ja kannettava seuraukset. Satunnaisen taksijonossa etuilijan rampauttaminen ei ole sen arvoista. Väkivalta on viimeinen keino kaikista keinoista.

Yksi syy siihen miksi ihmiset vetävät monesti väärät johtopäätökset siitä mitä taistelutaito on se, että he eivät vain yksinkertaisesti tiedä mistä puhuvat. Tappelutaito on sitä että kaksi ihmistä lyö toisiaan, kunnes jompikumpi tai molemmat eivät enää pysty lyömään. Taistelutaito koostuu usaemmasta elementistä, joista tärkeimmät ovat taistelutahto, tekniikka ja taktiikka. Kaksi kolmesta riittää menetyksekkään taistelutaidon kehittämiseen, mutta paras taistelutaito syntyy kolmen tekijän yhdistämisestä. Tämä ei ole kovin valaisevaa, mutta ei sen ole tarkoitus ollakaan. Taistelutaidon oppii vain harjoittelemalla. Ainostaan taktiikkaa voi opetella teorian kautta, mutta sekin on hyödytöntä ilman käytännön kokemusta.

Miten kamppailutaito sitten soveltuu nykymaailmaan? Pessimistinen ääni pääni sisässä kuiskii, että elämämme epävarmassa maailmassa, jossa sivistys ja rauha voivat olla vain silmänlumetta ja kauniita ajatuksia. Entä jos elämme veitsenterällä? Kasvattaisiko todennäköisyyttä selviytyä yllättävistä katastrofeista -- niin luonnon kuin ihmisen aiheuttamista -- jos osaa puolustaa itseään? Kamppailutaito on osaksi luonnollisen itsesäilytysvaiston jalostamista. Ei ole koskaan typerää pelata hieman varman päälle, ei vara venettä kaada sanoi vanha kansakin.
Yleensä ihmisille ei ole itsestään selvää, että kamppailutaidon maailma on oma alakulttuurinsa, jolla on vuosituhansien taakse ulottuvat perinteet. Kamppailutaidot elävät muuttuvassa maailmassa ja sopeutuvat siihen. Traditio on kuin jazz-improvisaatiota: sävelmä on tuttu, mutta jokainen aikakausi soittaa oman tulkintansa. Tavallaan on turha kysyä miten kamppailutaidot soveltuvat nykymaailmaan, sillä varsinkin syntyseuduillaan kaukoidässä, ne eivät ole koskaan saapuneetkaan nykyaikaan. Aika on ikään kuin pysähtynyt joidenkin traditioiden sisällä.
Kamppailutaidot ovat myös taidetta, filosofiaa ja henkisiä arvoja. Soturit ja papit ovat käyneet vuoropuhelua vuosisatoja. Voimakastahtoiset ihmiset ovat ajautuneet elämän ja kuoleman kysymysten pariin. Ratkaisuja ei ole löytynyt, mutta mielenkiintoisia näkökantoja kuitenkin. Taistelutaidon myötä kokemus elämästä muuttuu. Toisinaan ihmisen rajallisuus ja hauraus on käsin kosketeltavaa. Toisinaan loistava taistelija hämmästyttää voimillaan ja taidoillaan. Silti ei ole vielä yhtäkään sellaista taistelijaa syntynyt, joka olisi ollut niin voittamaton ja vahva, että olisi karannut kuoleman kylmästä otteesta, vaikka moni on sitäkin yrittänyt. Kaukoidässä uskonnollisuus ja henkisyys ovat läsnä taistelutaidoissa ja niiden kaiut kuuluvat länsimaisessa kamppailu-urheilussakin. Mikäli tahtoo, niitä voi lähteä seuraamaan. Käytännöllisen taistelutaidon kannalta filosofia on toisarvoista, mutta ei kuitenkaan hyödytöntä. Ei ole koskaan pahitteeksi ajatella asioita myös sellaista näkökulmista, jotka ovat itsen näkökulmasta vieraita eivätkä johda välittömään voiton maksimointiin.

Liika mystiikka on hyödytöntä, liika raakuus myös. On löydettävä nykyhetkestä ne asiat, jotka ovat oleellisia taistelutaidon tiellä kulkemisen kannalta ja keskityttävä niihin. Kehitys ja ymmärrys eivät tule pakottamalla, vaan ne ovat pitkällisen opiskelun ja harjoittelun tulos. Pitkän tien kulkemisen ongelma on se, että etukäteen ei voi tietää millaista perillä on, jos sinne saakka pääsee. Moni tyytyy jäämään tienposkeen mäkättämään ohikulkijoille omaa erinomaista tietämystään ja pilkkaamaan niitä joita ei ymmärrä, eikä koskaan opi ymmärtämäänkään ellei sulje suutaan ja avaa korviaan ja lähde seuraamaan omaa polkuaan.

Päätän jaaritteluni kunnioittamani budo-opettajan, Tero Laaksosen, sanoihin:
"elämä on kaikkein vaikein kamppailulaji".