Parantunut hoidosta huolimatta.

Koulutus on nykyään tällaisessa korkeakoulutetussa maassa rahanarvoinen asia. Kun on saanut kunnon koulutuksen, saa kunnon töitä ja kun saa kunnon töitä saa kunnon palkkaa, mikä mahdollistaa monia ihmeellisiä asioita.
Olen seurannut puolella korvalla ammattikorkeakoulujen tasosta käytävää keskustelua, siitä miten avustukset maksetaan sisään otettujen opiskelijamäärien perusteella ja miten ylisuuret ryhmäkoot ja opetukseen varatun tuntimäärän supistaminen heikentävät koulutuksen laatua. Budjettiin on hyvä vedota. Tynkäkoulutuksella huippuosaamista.
Ongelma ei kuitenkaan rajoitu vain ammattikorkeakouluihin, myös yliopistot on saatu rajoituksien alaisiksi, niin että työelämän tarpeisiin vastaava tutkintoputki, jossa fil. mais. ja toisinaan fil. yo:t puskevat referaatteja alan popularisointiin pyrkiviin julkaisuihin, joiden julkaisupolitiikkaa sitäkin sanelee nykyään enenevässä määrin talous. Ongelma ei kuitenkaan rajoitu vain kolmannen asteen koulutukseen, myös lukioista ollaan tekemässä uraputken ensiaskelmaa, niin että entiseen tapaan yleisaineilla hankittu ylioppilaslakki ei enää ole minkään arvoinen, koska suuntautuminen on tehtävä jo yläasteelta päästyä. Ongelma ei rajoitu kuitenkaan vain lukioihin, vaan myös ammattikoulut joutuvat tinkimään opetuksen laajuudesta luodakseen talouselämän tarpeisiin uusia taitajia mahdollisimman nopeassa tahdissa.
Mikä tässä sitten on se ongelma josta puhun? Se ei ole ongelma, että opetusta suunnitellessa ajatellaan taloutta, se on perusteltua ja järkevää, mutta se missä mennään metsään on opetuksen laadussa tinkiminen. Tämä aikakausi, jota elämme tuottanee enemmän miljonäärejä kuin koskaan, mutta suuret historiaa mullistavat ajatusrakennelmat eivät varmaankaan synny samassa tahdissa. Opetus on ohjelmallista, politiikan ja talouden sanelemaa suorittamista, jossa ei edes yritetä luoda sellaista mielikuvaa, että opinnoilla olisi jonkin muu merkitys kuin tuottaa arvosanoja papereihin ja tutkinnon mahdollisimman nopeasti.
Minua harmittaa se, että kun sinisilmäiset ja omalla tavallaan lahjakkaat ja oppimiskykyiset lapset altistetaan opetusjärjestelmälle, joka suosii tietynlaista häikäilemätöntä pänttääjää, mutta unohtaa ne joiden vahvuudet ovat jossain muualla. Oppiminen ei ole pelkkää sanelua, emmekä me ihmiset ole sanelukoneita, jotka kuuliaisesti tallentavat sen mitä heille ylhäältä annetaan. Me muodostamme oppimme ja käsityksen itsestämme oppijoina sen perusteella millaista palautetta saamme ympäristöstä ja miten hyvin tuo palaute tukee käsitystä itsestämme. Lapsi, joka tuntee itsensä vaikkapa huonoksi laskijaksi, koska ei omaksu asioita samalla tavalla kuin muut, saa tunteelleen vahvistuksen todistuksen laidassa komeilevasta nelosesta ja saa siitä hyvästä kaikkien niiden tahojen, opettajien, tovereiden ja vanhempien, jotka tukevat oppimista tuomion osakseen. "Sitä niittää mitä kylvää", sanoo vanha kansa.

Frank Herbertin "Dyynissä" on joukko ihmisiä, joita kutsutaan nimellä mentat, he ovat käytännössä inhimillisiä supertietokoneita, jotka hoitavat niitä tehtäviä, joista kirjojen maailmassa kielletyt tietokoneet olisivat muuten hoitaneet. Tämä on tietysti fiktiota, en usko että ihan heti päädytään tilanteeseen, jossa ihmiset saavat aikaan inhimillisen superälyn. Kuitenkin luonnon luomat aivomme ovat jo nyt ottaneet aimo askeleen kauemmas muiden eläinten kognitiivisista kyvyistä. Verrattuna apinamaisiin kantamuotoihimme, olemme kuitenkin jo ihan toisella tasolla henkisten kykyjemme osalta. Millä perusteella olisimme muka saavuttaneet jo älykkyytemme rajat? Synnynnäisesti lahjakkaita ihmisiä on harvassa, mutta miksi ei olisi mahdollista lisätä ihmisten älykkyyttä ja innovatiivisuutta kasvatuksen ja koulutuksen avulla? Idea lienee yksinkertaisuudessaan paikantaa jokaisen yksilön vahvuudet ja kehittää niitä. Se onkin sitten ainut yksinkertainen kohta tässä asiassa.
Mistä löytyisivät tarpeeksi avoimin mielin työtään tekevät kasvattajat ja kouluttajat? Miten päästäisiin opetuskeskeisestä koulutuksesta oppimiskeskeiseen koulutukseen? On mielestäni väärää logiikkaa uskoa, että oppiminen rajoittuu vain niihin hetkiin kun ihminen on lapsena ja nuorena koulussa ja tekee kotitehtäviä. Oppimista on tapahtunut jo ennen koulun penkille istumista, eikä se lopu sen jälkeen kun viimeinen oppilaitos sulkee ovensa, ojentaa diplomin ja toivottaa hyvää loppuelämää, vaikkakin monet oppimista inhoamaan oppineet mielellään niin ajattelevatkin.

Hyviä uutisia ovat kuitenkin ne, että mm. autismia tutkittaessa on havaittu että automaattisesti heikkolahjaisiksi oletetut autistit eivät olekaan välttämättä niin heikkolahjaisia kuin on oletettu, vaan että osa on hyvinkin älykkäitä. Ongelma on ollut se,että älykkyyden mittarina on käytetty ainoastaan valtaväestön keskuudessa esiintyvää älykkyyttä tai sen puutetta ja jätetty huomiotta se mahdollisuus että informaatiota voidaan prosessoida myös toisin. On siis olemassa myös sellainen mahdollisuus, että älykkyyttä aletaan ymmärtää laajemmassa merkityksessä kuin aiemmin ja ehkä jonain päivänä se opitaan myös hyödyntämään tavalla, jossa pää ei jää vetävän käteen.