Maksaisitko tyhjästä?

Uusi tekijänoikeuslaki, joka rajoittaa kuluttajan oikeutta kopioda hankkimiaan tallenteita, herätti minussa erään ajatuksen. Kuka omistaa informaation ja jos joku voi omistaa informaation, niin avaako se tien kohti omistusoikeuden laajentamista muillekin epäselville vesille? Tekijänoikeus kuuluu immateriaalioikeuden piiriin, joka tarkoittaa lainsäädäntöä, joka koskee ihmisten henkisen työn tuotoksia. Ideana taitaa tällä hetkellä olla, että esimerkiksi taiteen tekemisen motiivina on osittain mahdollisuus tienata sillä riihikuivaa rahaa, mikä on tietysti taiteilijan kannalta hyvä asia. En ala pohtia sitä miten kaupallistettavissa taide on ja onko kaupallinen ja myyvä taide enää taidetta laisinkaan. Sen sijaan mietinnöissä käy, että mitä ihmisten oikeuksille tapahtuu, jos yhä omistusoikeutta laajennetaan sellaisille alueille, jotka nykytilanteessa mielletään kaikille kuuluviksi.

Nykyisten patentti- ja rekisterihallituksen säädöksien mukaan luontoa ei voi patentoida, eikä esimerkiksi perunanviljelijä voi rekisteröidä perunaa omaksi tuotemerkikseen. Mutta entä jos perimää voidaan ryhtyä patentoimaan? Esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa riisi. Mikäli jotain perinteistä Intiassa viljeltyä riisilajiketta paranneltaisiin satoisammaksi ja ravitsevammaksi ja sen jälkeen riisilajike patentoitaisiin, paikalliset maanviljelijät joutuisivat maksamaan osuuksia tuotostaan yritykselle, joka on patentoinut riisin. Saman lajikkeen, jota intialaiset viljelijät olisivat kasvattaneet iät ja ajat. Muistaakseni tällainen olisi ollut mahdollista jo muutama vuosi sitten, mutta silloin asia oli niin uusi, että patenttiasialle ei taidettu osata sanoa juuta eikä jaata.
Mikäli kasvien perimä olisi mahdollista patentoida, niin mikä estäisi patentoimasta myös ihmisten perimää ja periä maksua niiltä, jotka käyttävät tuotesuojattuja geenijaksoja vaikkapa lisääntymiseen. Esimerkki on kärjistetty, mutta ei mahdoton.

Entä jos raikasta ilmaa voisi ryhtyä myymään, mikä on kaiketi sekin jo tapahtunut ilmiö, entä jos ilmaa voisi myydä omistusoikeuden turvin, niin että ei vain purkitettu ilma, vaan myös vapaasti hengitettävä ilma olisi jonkun tahon yksityisomaisuutta, jonka käytöstä se voisi periä maksun. Entä jos tämä taho voisi vaatia korvauksia ilmansa luvattomasta hengittämisestä?

Elämme rajallisessa maailmassa, joka on samalla myös ostamisen ja myymisen maailma. Mikäli kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että liikevoittojen kehitys kestää, on todennäköistä, että paine laajentaa omistusoikeutta kohti jokamiehen (ja naisen) oikeuksia kasvaa. Kaikista ei ole hyvä asia, että on olemassa joitain asioita, jotka vapaasti liikkuessaan hyödyttävät kaikkia, mutta eivät muutu kahiseviksi euroiksi tai symbolisesti kahisevaksi bitteinä liikkuvaksi kansainväliseksi suurpääomaksi.