Missä kulkevat ihmisen kykyjen rajat?

Yleinen luulo on että urheilijat ovat typeriä ja että nörtit ovat anorektisia kukkakeppejä, joilta taittuu hädintuskin matka tietokoneelta jääkaapille. Mietin, että onkohan tämä välttämätön tosiasia, voisiko älykäs mieli elää treenatussa kehossa ja toisaalta voiko vaikkapa kehonrakentajan korvainvälissä sijaita muutakin kuin se kuuluisa maailman lyhin pururata. Törmäsin erään tohtori Columbun kotisivuihin, jotka antavat osviittaa tämän ajatuksen alkulähteille.

Selvää on, että intensiivinen opiskelu ja toisaalta intensiivinen urheilu eivät hirveän hyvin toisiaan tue, koska molempiin saa uhrattua suurin piirtein niin paljon aikaa, kuin vain keho, mieli ja elämäntavat antavat myöten. Olen kuitenkin tuntenut joitain sm-tason urheilijoita, jotka ainakin kouluarvosanoilla mitattuna ovat myös kohtuullisen älykkäitä tai ainakin tarpeeksi motivoituneita ja ahkeria opiskellakseen enemmän kuin useimmat, jotka eivät urheile puoliammattimaisesti.

Olisiko mahdollista hyödyntää aikansa tehokkaasti käyttämällä hyväkseen esimerkiksi erilaisia syväoppimistekniikoita (engl. accelerated learning, suomennos omani) ja samalla jakaa aikaansa säännölliseen urheiluun. Palautumista urheilusuorituksen jälkeen voi nopeuttaa esimerkiksi aminohapoilla ja muilla urheiluravinteilla sekä riittävällä levolla ja nesteytyksellä. Erilaiset rentoutumistekniikat parantavat unen laatua ja siten tekevät siitä levollisempaa. Meditaatio piristää ja parantaa keskittymiskykyä, itse pidän yksinkertaisesta zazen-tekniikasta, jossa istutaan polvi-istunnassa ja lasketaan hengityksiä. Itsehypnoosi voisi olla avuksi sekä lihasmassan että älyllisen kyvykkyyden lisäämiseksi. Eräs apukeino pallotellessa opintojen ja kuntosalin välillä voisi olla syvärentoutusharjoituksien tekeminen kelluntakammiossa, sillä lepo on ratkaisevassa asemassa sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Mikäli resursseja ja kokeilunhalua riittää, niin erilaiset "mindtech" välineet voivat olla kokeilemisen arvoisia. Ei niistä haittaakaan ole ja biopalaute on ilmeisesti ihan toimivaksi havaittu menetelmä oppia käyttämään kehoaan tehokkaasti. Tätä voitte kokeilla, jos saatte jostain käsiinne verenpainemittarin, joka piippaa aina kun sydän lyö, ei vaadi kuin hiukan keskittymistä ja leposykkeen saa laskettua helposti noin 50 lyöntiin minuutissa, ehkä jopa alemmaksikin, jos harjoittelisi.

Milta kuulostaisi ihmiskunta, jossa ihmisillä olisi Einsteinin aivot ja Swarzeneggerin kehot? Oikein koostetulla harjoitus- ja opintosuunnitelmalla, terveillä elämäntavoilla ja huolellisella ruokavalion koostamisella se voisi olla mahdollistakin. Enemmänkin sen esteenä taitaa olla se, että moisen tempun tekemiseksi pitäisi laiskamato nujertaa monen monta kertaa. Siitäkin voisi seurata positiivista kehitystä, koska moiseen suurprojektiin kerran ryhdyttyään joutuisi varmasti hyvin usein miettimään mitä tahtoo, miten aikoo saavuttaa tahtomansa ja minkä vuoksi tekee mitä tekee.

Tietenkin maailmassa on paljon muutakin kuin matematiikkaa ja punttisaleja, näin karkeasti sanottuna, mutta olisiko mikään mahdotonta, jos tavoitteeseensa pyrkisi järjestelmällisesti ja ahkerasti? Helppo ja laiska elämä on täällä jo tänään, mutta onko kuitenkaan pidemmällä tähtäimellä hyvä ratkaisu jäädä sohvalle löhöämään ja antaa TV:n hauskojen viihdeohjelmien viihdyttää itseään, kunnes kerran musta kuolo päähän koppaa?