Raitis ja savuton

Tupakkalakostani ilmoittava posti on näemmä kirjattu päivälle 6.12.05 valehtelematta voin sanoa, että viimeisen viikon olen ollut täysin tupakoimatta. Ilmassa on pientä levottomuutta ja hetkellisiä hermostuneisuuden puuskia, mutta pahin taitaa olla jo takanapäin ja nyt tarvitsee enää ylläpitää tätä saavutettua savuttomuutta. Pahimpia ovat sellaiset aamut, jotka seuraavat yötä, jonka aikana olen nähnyt unia, joissa poltan tupakkaa niin paljon kuin keuhkot vetävät.
Onhan tästä se hyöty, että keuhkoni voivat paremmin ja kenties ruumiinharjoitukseni alkavat tuottaa tulosta, kun en koko ajan ole nollaamassa saavuttamiani parannuksia fyysisessä tilassani tupakoimalla. Helppoa tämä ei ole ollut, mutta lohduttaudun sillä, ettei se enää tästä vaikeammaksikaan muutu. Viimeisen viikon aikana olen yskinyt keuhkoistani ulos sitä kaikkea ylimäärää, mitä olen niihin viimeiset kahdeksan vuotta syytänyt. Aloittakaa kaikki ihmeessä tupakointi, se on kivaa. Keuhkot kuulemma puhdistuvat siinä ajassa, minkä niitä on sotkenut, näin ainakin työterveyslääkäri aikanaan valisti. Eli kahdeksan vuoden kuluttua minun keuhkoni ovat taas puhtaat kuin vauvan pylly ja mikäs sen mukavempaa.

Tämä loistelias tahdonvoiman ponnistus saa minut miettimään, että mitä kaikkea muuta sitä voisikaan saavuttaa, jos todella tahtoisi. Voisin ryhtyä teräsmieheksi, ainakin itsetunto on tällä hetkellä siinä kunnossa, että minua ei taida pysäyttää kuin kryptoniitti.

Kuitenkin tälläkin asialla, tupakoimattomuudella, on kääntöpuolensa. Siitä huolimatta, että tupakoimaton elämä on terveellisempää ja ekologisempaa, ei sitäkään voi pitää itseisarvona. Varmasti on järkevää ja tärkeää pitää huolta itsestään ja planeetastaan, mutta tosiasia on että on joitakin ihmisiä, jotka todella pitävät tupakan polttamisesta. Heidän tietenkin kannattaisi lopettaa, mutta ellei siihen ole halua, niin ei mikään määrä valistusta saa heitä lopettamaan. Silti on ihmisiä, joita kutsun mielelläni terveysfasisteiksi -- vaikka kunnia termin keksimisestä meneekin jollekulle muulle, jotka sikamaisesti syyllistävät ihmisiä tupakoimisesta ja patistavat heitä lenkkeilemään ja höyryttämään kasviksia samalla tehdän itsestään ja ajamistaan asioista hyvin vastenmielisiä niille joita yrittävät valistaa. Terveysfasismi johtuu tunteenomaisesta suhtaumisesta terveelliseen elämäntapaan ja vastustus johtuu tunteenomaisesta suhtaumisesta epäterveelliseen elämään. Syntyy yhteentörmäys, joka ei koskaan johda mihinkään, paitsi kyräilyyn ja pahaan mieleen.

Elämme emotionaalisessa anarkiassa. Meille on sallittua elää elämämme, kuin olisimme itsekkäitä lapsia, jotka eivät kykene käsittämään maailmaa itsensä ulkopuolella ja joilla oma välitön onnellisuus ja tyydytys on tärkeämpää kuin mikään muu. Epäilemättä onnellisuus ja tyytyväisyys ovat hyviä päämääriä, mutta parempi olisi ettei niihin pyrittäisi toisten onnellisuuden ja tyytyväisyyden kustannuksella. Eli jos terveysfasistit ymmärtäisivät oman ehdottomuutensa vaikutuksen niiden ihmisten hyvinvointiin, jotka eivät elä terveellisesti, he häpeäisivät itseään ja astuisivat askelen taaksepäin valistuksessaan. Jos epäterveellisesti elävät ihmiset ymmärtäisivät elämäntapojensa vaikutuksen itseensä ja ympäristöönsä ja sen miten kalliiksi se molemmille tahoille tulee, he tulisivat vastaan ja ottaisivat neuvoja niiltä, jotka niitä kykenevät antamaan.

Tupakoimattomuus on silti hieno juttu, suosittelen sitä kaikille, joita asia edes vähän kiinnostaa.

Joulurauhaa

Ilmassa on suuren kulutusjuhlan tuntua, kun koko vuoden tähän suureen tapaukseen valmentautuneet kansalaiset rynnistävät ostoskeskuksiin. Kilpailijat tulevat hyvin erilaisista taustoista ja heidän valmennusmetodeissaan sekä kilpailustrategioissaan on suuria eroja. Joku on säästänyt vuoden ajan euroopan valuuttaa ja pyrkii nyt käyttämään sen järkevästi ostoksiin, jotka on suunnitellut jo kuukausia sitten. Toiset ovat luottaneet siihen, että lainaavat rahansa pikkuhiljaa valtiolle korkean veroprosentinsa kautta ja sitten saavat ne takaisin juuri kun kansakunnan loppukiri kohti hyvää ja kaunista joulua alkaa.
Kyynärpäät viuhuvat ilmassa ja pitkissä jonoissa tunteet kuumenevat. Väsyneet perheenäidit ja -isät kamppailevat kilvan viimeisistä sacher-tortuista leivostiskillä, häviäjän käteen jää vain purkillinen halpaa luumuhilloa. Tylsistynyt ylempi keskiluokka lipuu kalliissa vaatteissaan kihisten kiukkua siitä, että joutuvat olemaan näin läheisessä kontaktissa rahvaan kanssa, eikä kukaan siltikään kanna heidän ostoksiaan, elleivät he itse sitä tee. Siellä täällä jokunen opiskelija ja muunlaisen paarian edustaja tutkii lehtien osto- ja myyntipalstoja ja kiertelee kirpputoreilla etsimässä löytöjä pikkurahalla.
Muoviset joulutähdet kaivetaan taas koristamaan pihoja ja parvekkeita, pikkuiset värilliset hehkulamput ripustetaan ikkunalle tuikkimaan ja tuhannet siat alkavat hikoilla hermostuneesti, täysin syytä ymmärtämättä. Taas kohta taatto suihkuttaa muoviseen joulukuuseen uuden kerroksen kuusentuoksua, televisiosta tulee lumiukko. Maallinen hyörinä pysähtyy hetkeksi, kun ylensyönyt perhe istahtaa kuluneelle nahkasohvalle siemailemaan glögiä. Isä, äiti ja aikuiset lapset saattavat ehkä hieman terästää omaansa.
Seuraavana päivänä roskikset pursuilevat tarpeettomaksi jäänyttä paperia, pakkausnarua ja pahvilaatikkoja. Parin viikon kuluttua biojäteastiat täyttyvät tarpeettomista joulukuusista. Sitten ovat vuorossa rikkoutuneet ja tarpeettomat lahjat sukulaisilta ja tuttavilta, jotka ostavat aina ihan huonoja lahjoja.

Yleensä tähän aikaa vuodesta minusta tuntuu, että en ihan täysin ymmärrä miksi ihmiset viitsivät nähdä hirveästi vaivaa kaikenlaisen turhuuden takia, mutta auta armias jos pitäisi joskus laittaa sama määrä energiaa ja resursseja johonkin hieman vähemmän turhaan.
Olen katkera kitupiikki, myönnän. Mikäli tunnette hyviä manaajia, niin ilmoitelkaa jos vaikka jouluna kotiini ilmestyy jotain räyhähenkiä mainostamaan kulutusjuhlan ihanuutta.

Tohtori Mysterian kertoo tulevaisuutesi

Osoitteesta www.drmysterian.com löytyy usein päivittyviä ennustuksia siitä mihin suuntaan maailma on menossa. Itse tohtori Mysterian (joka on kuulemma ansainnut tohtorinhattunsa Elämän koulussa) ei paljasta henkilöllisyyttään, sen sijaan hän valottaa suurin piirtein kaikkea muuta mitä maailmassa tapahtuu. Mieleen tulee hiukan eräs toinen profeetta, oman aikansa legenda The Amazing Criswell, joka teki ennustuksensa showmiehen vakaalla ammattitaidolla ja kenties joskus osui oikeaankin. Kuka muistaa vielä John Titorin, miehen jota kutsuttiin myös "Aikamatkustajaksi"? Titorhan ilmestyi netin keskustelupalstoille kertoen tarinaa, jonka mukaan hän on tullut tulevaisuudesta, joka ei ole ihan sama kuin meidän, mutta tarpeeksi lähellä, jotta on todennäköistä, että omastamme tulee hyvin samankaltainen.

Tulevaisuuden ennustaminen on aina ollut hankalaa. Se käy hankalemmaksi, mitä nopeammassa tahdissa ihmiskunta joutuu sopeutumaan muutoksiin ympäristössään ja toisaalta mitä nopeammin ihmiskunta muuttaa ympäristöään. Futuristi Ray Kurzweilin mukaan seuraava suuri mullistus ihmiskunnan kehityksessä on teknologinen singulariteetti, jolla ei nimestään huolimatta ole suoraa yhteyttä tähtitieteeseen. Kyseessä on, karkeasti kuvailtuna, jossa tietotekniikassa tapahtuu positiivinen takaisinkytkentä, eli kehitetään tekoäly, joka tekee itsestään uuden paremman version, joka tekee itsestään uuden paremman version ja niin edespäin. Singulariteetti lienee valittu siksi, että kun kerran on syntynyt superäly, joka ei ole inhimillinen, ei ole mitään keinoa saada selville, mitä sen jälkeen tapahtuu. Jo nykyään tietotekniikan kehitys on nopeuttanut esimerkiksi ihmislajin perimän kartoitusta vuosikymmenillä alkuperäisestä aikataulusta. Ei olla kaukana tilanteesta, jossa tietokoneet ovat niin kehittyneitä, että ne voivat yhdessä yössä tehdä tarpeeksi simulaatioita ja laskelmia, nopeuttaen tieteen kehitystä sadoilla vuosilla. Tosin toteutuakseen tämä tulevaisuus tarvitsee ihmisten tekoja ja olosuhteita, joissa kehitystä voi tapahtua häiriöttä tarpeeksi kauan. Mikään ei tule "ylhäältä" valmiina.

Noin vuosi sitten kiinnostuin teknologiasta. Tiede on kiinnostanut minua jo vuosia, mutta lähinnä sellaisessa muodossa, että minusta on jo hyvin pitkään ollut mukava lukea tiedelehtiä ja -dokumentteja. Minua kiehtoo se millaisia mahdollisuuksia ihmiskunnalla olisi, jos olosuhteet olisivat oikeat kaiken sen potentiaalin hyödyntämiseksi. Vuosi sitten kuvittelin geenimuuntelun olevan huipputeknologian huippu, nykyään minusta alkaa yhä enemmän tuntua siltä, että ihmisten saavutuksille ei ole mitään rajaa. Ainoastaan oma uskalluksemme rajoittaa kykyjämme. On harmillista huomata miten monet kuitenkin valitsevat "helpon" tien ja elävät ikänsä aivot narikassa, ikään kuin häveten omia ainutlaatuisia lahjojaan.

Tämä maailma muuttuu, olisi mielenkiintoista päästä kurkistamaan kahdenkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen ja saada selville mitä siellä on ja jos siellä on kaikki kuten nytkin, niin pitäisi tietenkin selvittää, että miksi niin on käynyt ja tehdä asialle jotain.

Tupakka lakkoon

Minua kehotettiin lopettamaan tupakointi, tällä kertaa niin hyvillä perusteluilla, että täytyy oikein kokeille. Ajatus on ollut mielessäni jo jonkin aikaa, vuosia, jos totta puhutaan. Välillä olen ollut polttamatta kuukausia ja sitten taas ratkennut röyhyttelemään. Mutta tähän väliin ne perustelut:

"When your smoking persona is at the fore of your mind it is in control and has your intelligence and your self knowledge to call on to create defences for itself. When other people suggest to you that smoking is not good for you, it defends itself by persuading you that there is no problem at all really, while at the same time convincing you that, while it is in control, you are witty and intelligent. You naturally like the idea of being witty and intelligent so you find yourself saying things like: "Its my only bad habit everybody is allowed some pleasure in life"; or, "Everybody has to have some bad habits"; or, "I'm going to die anyway so why worry about it, I might get hit by a car tomorrow". Or alternatively if you are less concerned with looking clever you may simply place the blame on work, or family stresses, claiming smoking keeps you sane.

These answers seem witty at the time because they are difficult for the caring friend to respond to, or contradict, without insulting you or getting too deep into psychology. Thus, in the living moment, you perceive yourself as being the winner in a debate, when in fact no debate existed outside of your mind, all that the other person was offering was their love in the form of an honest concern for you and some good advice."

Minulla kun ei ole mitään hinkua kuolla koskaan, eikä toisaalta tupakoinnissa ole mitään sellaista nautintoa, etteikö muitakin voisi olla olemassa. Se kyllä on totta, että tupakkatauko kesken työ- tai koulupäivän on monesti miellyttävä sosiaalinen tilanne, mutta ei siinä tupakkaa tarvitsisi, jotta sellaisen saisi aikaan. Kahvitauko voisi olla parempi, kahvinhan on todettu parantavan keskittymiskykyä ja työmuistin toimintaa. Kahvin viljely ei kai vaadi niin paljon sademetsiltä, kuin tupakanviljely ja -jalostus, mutta en kyllä ole mikään asiantuntija tässä, joten parempi etten sano mitään varmaksi, ennen kuin olen ottanut selvää.
Se on kyllä ihan varmaa, että jos en polta, niin vieroitusoireet saavat vallan ja tarvitsen kaiken taitoni, jotta en menetä malttiani ihmisille pikkuasioista. Mutta, minulla on tosiaan lähes koko ajan tunne, että olen kuitenkin pohjimmiltani älykäs ihminen, joten olisi kai hyvä toisinaan vahvistaa mielikuvaa toimimalla sen mukaisesti.

Vihaan maanantaita

Tänään on maanantai, ja tuntuukin siltä. Olkoonkin että tänään saan "laiskotella", mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että koska tänään ei ole muita aikatauluja kuin omani, teen kaikki ne asiat, jotka ovat viimeisen puolen vuoden aikana jääneet tekemättä, koska en ole ehtinyt.

Mieleeni tuli tämä blogi, jota kirjoitan joskus kun on jotain asiaa ja joskus kun ei ole mitään asiaa. Tapanani on jaaritella asioista, joista jotain tiedän tai jotka jollakin tavalla mieltäni kiinnostavat. Ei minua kiinnosta ruotia vaikkapa parisuhdettani tai päivän polttavia uutisia siitä kuka veti saunassa ketä tai mitä ja häh. Jos ihmiset tahtovat kuluttaa aikansa jonkin aivottoman ja kivan parissa, niin he voivat katsoa televisiota. Ihmeellinen väline tuo televisiokin, senhän ajateltiin aikanaan levittävän oppia ja sivistystä rahvaan pariin, nykyään sillä myydään liian isoja housuja ja lippalakkeja. Teknologian suhteen en ole koskaan pessimisti, mutta joskus maanantaisin, saatan olla sitä ihmisten suhteen.

Rauha maassa ja hyvä tahto ihmisten kesken

Kauneimpia klassisia korulauseita lienee juuri toive maailmanrauhasta. Itsekin sitä olen hurjissa kuvitelmissani vaalinut ajatusta maailmasta, jossa vapaat ihmiset elävät keskenään sopusoinnussa, täysin vailla tarvetta tuhota sen enempää toisiaan kuin ympäristöäänkään.

Miten maailmanrauha liittyy tällä hetkellä käsittelemääni transhumanismiin? Kyseessä, kuten olen sanonut, ei ole niin ohjelmallinen ajatustapa, että varsinaisesta rauhanliikkeestä olisi syytä puhua. En muutenkaan voi sanoa olevani asiantuntija muiden kuin itseni transhumanismista, joten liikkunen nyt heikoilla jäillä. Rohkenen kuitenkin sanoa, että transhumanistien sydäntä lämmittää ajatus edistyksestä, siitä että ihmiset ympäri maailman ottavat asiakseen tehdä parhaansa, jotta ihmiskunta pysyisi mukana, kun maaima ympärillämme muuttuu ja pallomme rajat alkavat käydä ahtaiksi, jotta tarpeemme täyttyisivät sen tarjoamilla resursseilla.

Monet hienot yritykset ihmisten nykyisen tilan parantamiseksi, kuten ikääntymistutkimus, AI-tutkimus, tappavien tautien parantamiseen tähtäävä tutkimus, kasvavan ihmismäärän ruokkiminen, ihmisoikeuksien ylläpito, kybernetiikka, kryoniikka ja monet muut projektit, tarvitsevat taloudellisia ja inhimillisiä resursseja saavuttaakseen tavoitteensa. Mikään edistys ei tule itsestään jostain määrittelemättömistä korkeuksista riemuksemme ja iloksemme. Jotta edistys olisi mahdollista, tarvitaan olosuhteet, joissa mahdollisimman suuri osa ihmiskunnan yhteisistä resursseista voidaan ohjata työhän, joka hyödyttää meitä kaikkia. Ei liene kovin kaukaa haettu ajatus, että tällainen asioiden taakse yhdistyminen edellyttää rauhantilaa, jolloin taloudellisia ja inhimillisiä resursseja ei tuhlata tuhoamiseen, eikä ihmisten vapautta toimia edistyksen eteen rajoiteta.

Suomessa rauhaa ja ihmisoikeuksia edistävät muiden muassa Suomen Aseistakieltäytyjäliitto ja Amnesty international, joita kumpaakaan ei olisi ilman vapaaehtoisia työntekijöitä. Olkoonkin, että Suomen puolustusvoimia markkinoidaan rauhaa ylläpitävänä laitoksena, mitä se voi jollain kierolla tavalla tietysti ollakin, on mielestäni hyvin selvä yhtälö, että jokainen euro, jolla ostetaan aseita on poissa koulutuksesta, terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta, kansalaistoiminnan rahoituksesta ja monista muista yhteiskunnan toiminnan kannalta, jos ei välttämättömistä, niin hyödyllisistä kohteista. Lause, "jos maassa ei ole omaa armeijaa, siellä on jonkun toisen armeija", joka tässä kohden yleensä sanotaan, on muuten peräisin 1700-luvun sodankäynnistä, jolloin armeijat, valtiot, valtionpäämiehet ja maailma ylipäätään oli hyvin erilainen. Sanon tähän kaksi syytä: I Maailmansota ja II Maailmansota. Hirtehisesti voisi sanoa, että ei kahta ilman kolmatta, mutta toivon totisesti, että näin ei ole.

Rauhanaktivismi ei ole kovin suuressa huudossa. Ihmisiä, jotka suhtautuvat siihen kiihkottomasti ja asiallisesti on huomattavasti vähemmän kuin niitä, jotka tahtovat rauhantilan kestävän. Yksi suuri syy on pelko, pelätään, että jos yksikin miekka tässä maassa taotaan auraksi, niin ryssä tulee ja vie sen maatilkun, jota auran avulla oli tarkoitus viljellä. Ehkä tällaisesta ajattelutavasta olisi luovuttava vähitellen. Maailma muuttuu ja toivottavasti parempaan suuntaan.

Olen huomannut, että nuoruuden idealismin karistua en enää ole samalla tavalla absoluuttinen pasifisti, kuin olin ennen. En vieläkään usko väkivaltaan keinona saavuttaa mitään, mutta tiedän, että joskus voin yksilönä kohdata tilanteen, jossa minun on mahdollisesti puolustettava itseäni. Kymmenen vuoden kamppailulajiharrastuksen jälkeen osaan varmaankin tehdä sen niin, että en aiheuta tarpeetonta kärsimystä. Silti en vieläkään ottaisi kivääriä käteeni, jotta minun olisi surmattava kanssaihmisiäni, jos kuolen joskus sen vuoksi, niin sittenpä kuolen. En tahtoisikaan elää maailmassa, jossa ihmisten täytyy pelätä toisiaan ja pelkonsa vuoksi tappaa toisensa. Nykyään voin ainakin kuvitella, että jotain on tehtävissä asiantilan muuttamiseksi.