Parempia ihmisiä

Maailmalla kiertää ajatus siitä, että meidän ihmisten pitäisi käyttää hyväksemme olemassaolevia ja tulevia teknologioita, jotta voisimme lopulta voittaa biologiamme sanelemat rajoitukset. Sairaudet, vanheneminen, fyysinen ja henkinen heikkous, sekä äärimmäisenä kuolema, ovat kaikki biologiamme sanelemia haittoja. Luonnollinen ihmisyys on itsekkäiden geeniemme sanelema pakkotila, joka on kuitenkin ollut ehdoton niin kauan, että tietoiset, älykkäät ja tuntevat ihmiset ovat joutuneet keksimään pehmentäviä selityksiä luonnollisuuden puutteille, jopa siinä määrin, että jyrkimpien kantojen mukaan kärsimys ja kuolema ovat suurin piirtein parasta mitä hiilipohjaiselle elämänmuodolle, joka kutsuu itseään ihmiseksi, voi tapahtua. Luonnollisuuteen kajoaminen on ihmisyyteen kajoamista ja se herättää kysymyksiä. Mutta ovatko ongelmat todella todellisia? Onko edes olemassa niin kiinteää ihmisyyttä, että sitä voidaan loukata?

Kehonmuokkaus tällä hetkellä tarkoittaa säännöllistä ruumiinharjoitusta, urheilua, jos tahdotte niin sanoa, tatuointeja, lävistyksiä, implantteja ynnä muuta kosmeettista kirurgiaa, sekä hiusten, silmien ja kenties ihonkin värin tai värisävyn muuttamista apuvälinein, kuten väriaineet, piilolinssit, solarium ja jotkin dramaattisemmat keinot, jotka eivät vielä ole ihan jokapäiväisiä. Mikäli oletetaan, että kehonmuokkaus on kaikkea sitä, mikä erottaa ihmisruumiin biologian muokkaamasta tilasta,voitaisiin listaa pidentää. Vaatteet, hiusten ja muun karvoituksen muotoilu ja poistaminen vievät ihmisen kauemmas "luonnontilasta". Hampaiden säännöllinen harjaaminen estää infektioita, jotka muuten tapahtuisivat aivan luonnostaan. Marketissä käyminen estää luonnollisen nälkäkuoleman, joka seuraisi ellei luonnontilaa olisi muutettu opettelemalla hankkimaan ravintoa ympäristöstä. Hampaiden oikomishoito on puuttumista biologiaan, itse asiassa jo kypsennetyn ruuan syöminen on puuttumista luonnollisuuteen, koska esimerkiksi hampaita ei välttämättä tarvitsisi oikoa, jos ravinto sisältäisi sitkeämpiä ja kovempia aineksia, kuin mitä kypsennetty ravinto sisältää.

Autot, polkupyörät, televisiot, sisävessat, puimurit, paalaimet, hissit, kerrostalot, supermarketit, kaapelitelevisio, internet, avaruusasemat, sateliitit, lentokoneet, partahöylät, kammat, atomipommit, ydinvoimalat, panssarivaunut, tietokoneet, asfalttitiet, raha ja lääkkeet ovat kaikkea muuta kuin luonnollisia, ellei oteta lähtökohdaksi, että ihmisen itselleen luonnonluomilla aivoillaan suunnittelemat apuvälineet ovat luonnollisia. Mielestäni kysymys ei ole siitä mikä uusista teknologioista, kuten esimerkiksi bioteknologia, radikaali elämänpidennys, kryoniikka tai robotiikka, on niin luonnollista, ettei suista raiteiltaan nykyistä luonnonläheistä elämäntapaamme, vaan enemmän on kyse siitä mitä olemme valmiit hyväksymään luonnollisena osana elämäämme. Missä kulkee raja elämää helpottavan teknologian ja sellaisen teknologian välillä, joka muuttaa maailmannäkemystämme häiritsevän paljon?

Itselläni on ollut tapana, jo teini-ikäisestä saakka, ilmaista itseäni kivoilla kampauksilla ja vaatteilla. Ilmassa oli ennen, ja on yhä, tiettyä punk-henkisyyttä. Näin jälkiviisaasti ajateltuna olisin tietysti voinut keksiä jonkin toisen tavan ilmaista itseäni pienessä kotikylässäni, jossa puhutaan puoli vuotta siitä, jos jossain kylää halkovan valtatien varrella sijaitsevista kahviloista on nähty "neekeri". Nyt vanhana ja viisaana (leikkikää hetki tätä ajatusleikkiä kanssani) näen yhtäläisyyden pienen kotikyläni ahkerien ja eristäytyneiden, pohjimmiltaan hyvien ihmisten, ja "suuren" maailman välillä. Kenties vaikkapa kyberneettinen käsi on tässä isommassa kylässä sama asia, kuin mitä pitkät siniset hiukset olivat aikoinaan pienemmässä. Ensireaktio on aina kauhu ja pelko uutta asiaa kohden, mutta kun aikaa kuluu naapurit alkavat taas tervehtiä ja suurin osa ihmisistä hyväksyy "muuten ihan tavallisen" ihmisyksilön pikku kummallisuudet. Tietysti on aina niitä, jotka eivät koskaan hyväksy omasta näkökannastaan poikkeavaa käytöstä. Onneksi hekin muuttuvat maailman mukana ja näen mielessäni kuinka peräkylän jäärät istuvat jonain päivänä, ehkä noin sadan vuoden kuluttua, nettikahvilassa siemailemassa cappucinoa ja kiroamassa nykymaailman kotkotuksia, joista ei ota enää selvää ollenkaan.

Suuri ongelma on se, että koska nykyiset (tunnetuimmat) keinot muokata luonnollista ihmistä, ovat lähinnä kosmeettisia, oletus on että myös uudet keinot ovat pelkästään kosmeettisia. Koska nykyään lääkkeet ja kemikaalit, joita otetaan ilman akuuttia tarvetta ja lääkärin määräystä, ovat huumeita, myös uusien ihmisen henkistä ja fyysistä suorituskykyä parantavien rohtojen on oltava huumeita. Olemassaolevat kategoriat eivät selitä uusia ilmiöitä, mutta silti ne olisi johonkin kategoriaan niputettava, sillä vain tyhmät ihmiset eivät näe kategorioita eikä kukaan tahdo olla tyhmä. Valmis ja täydellinen maailma horjuu aina kun joku tuo siihen jotain uutta tai ottaa vanhaa pois.

Ihmiskunta ei taida olla vielä valmis löytämään zeniläisesti täydellisyyttä epätäydellisyydestä. Esimerkiksi vesi muuttaa muotoaan ja virtaa jatkuvasti, silti sen olemus on pohjimmiltaan aina vettä, rakasta hookaksootamme, siitä huolimatta onko se höyrynä taivaalla, pisarana meressä, jäävuorena laivareitillä tai solunesteenä ihmiskehossa.

Suuri kysymys, jota en itse ole vielä käsitellyt kai koskaan, on tämä: olisimmeko jotenkin perustavalla tavalla onnellisempia, mikäli tiede ja teknologia lunastaisivat kaikki lupauksensa ja meistä tulisi kuolemattomia, terveitä ja vahvoja superälykköjä? Kenties emme olisi sen onnellisempia kuin nykyäänkään, mutta mahdollisuuksia tavoitella onnea mahtuu loputtomaan elämään enemmän kuin lyhyempään. Toisaalta, jos muutokset eivät olisi vain kosmeettisia, vaan muuttaisivat perustavalla tavalla sitä mikä meitä motivoi, millaisia tavoitteita asetamme itsellemme ja millaisia säävutuksia pidämme niiden eteen tehtävien uhrauksien arvoisina, voisi koko kysymys onnellisuudesta ja sen tavoittelusta jäädä historiaan luonnonluomien rajallisten olentojen rajallisena ja epämääräisenä haaveena.
Kysymys onnellisuudesta ei ole välttämättä edes kovin hyvä kysymys tarkemmin ajateltuna. Itse olen toisinaan onnellinen kun saan kuunnella hyvää musiikkia, lukea hyvän kirjan ja juoda kupillisen teetä vaimoni seurassa. Joskus olin onnellinen siitä, että sain hillua räkäkännissä ystävieni kanssa siellä sun täällä tehden kaikenlaisia moraalisesti arveluttavia asioita. Toisinaan olen onnellinen, kun onnistun voittamaan itseni jossain, esimerkiksi onnistun juoksemaan jonkin aiemmin juoksemani matkan hieman nopeammin kuin ennen tai sitten olen onnellinen siitä, että en ole juossut ja jalkani eivät ole niin kipeät, kuin ne olisivat vaikkapa 15 kilometrin juoksulenkin jälkeen. Olen kuullut, että jotkut ovat onnellisia juodessaan kaljaa ja tapellessaan (eivät he varmaan sitä tekisi, elleivät olisi) olen kuullut, että joillekin onni on sitä kun katselevat aikuisten työikäisten miesten luistelevan pienen kumisen kiekon perässä, yrittäen samalla lyödä kiekkoa kepillä, jotta se osuisi verkkoon toisen miehen selän takana.
Asiaa hetken ajateltuani alan olla sitä mieltä, että kysymys onnellisuudesta on suuri vain siksi, että sitä on sellaiseksi nimitelty niin kauan ja laajasti, että nimitys on jäänyt. Onnellisuus on määrittelemätön nollakäsite vailla sitä yleistä asiasisältöä, joka sillä oletusarvoisesti ajatellaan olevan. Yhtä lailla ihmisyys on samanlainen käsite, se merkitsee vain sitä mitä se merkitsee yksilölle. Yleinen käsite on vain tarpeeksi samankaltaisten yksilöiden blokkiutumista ja valtapyrkimysten pukemista kauniisiin vaatteisiin, jotka ovat näkyviä vain viisaille ihmisille.

Lihavat geenit

Silloin tällöin "tiedeuutisia" seuratessaan löytää uuden selityksen sille miksi ihmiset lihovat länsimaissa. Lihavuus johtuu hormoneista, rauhasista, geeneistä, viruksista, ruuan lisäaineista ja milloin mistäkin.
En ala kiistämään, etteikö perimä sanelisi ihmisten taipumusta lihoa, lähes kaikilla meillä on synnynnäinen taipumus vararavinnon keräämiseen. En kiistä, etteikö voisi olla ympäristötekijöitä, joiden vaikutuksesta ihmiset lihovat helpommin. Siitä olen kuitenkin varma, että aika paljon lihomiseensa voi vaikuttaa elämäntavoillaan. Mikäli syö terveellisesti ja liikkuu säännöllisesti, mutta silti lihoo, niin siinä tapauksessa on aivan perusteltua etsiä syytä lihomiseen muualta kuin omista elämäntavoista. Ihminen voi olla, vastoin yleistä käsitystä, runsaslihainen ja silti terve.
Henkilökohtaisessa elämässäni olen huomannut, että ainoastaan säännöllinen lenkkipolulla ravaaminen tai vähintäänkin hikijumppa muutamana päivänä ovat ainoat asiat, terveellisen ruokavalion lisäksi, jotka pitävät kilot kurissa. Jos jämähtäisin päiväkausiksi television ääreen mussuttamaan herkkuja ja juomaan kaljaa, niin pötsikin kasvaisi taatusti lähes suoraan verrannollisesti passiivisena vietettyyn aikaan.

Iän myötä aineenvaihdunta hidastuu, koska energiaa ei enää kulu kasvamiseen vaan ainoastaan saavutetun täysikasvuisen ruumiin ylläpitämiseen. Tällä hetkellä ongelma on myös se, että ilman säännöllistä harjoittelua, ihminen alkaa menettää lihasmassaansa sekä sisäelinten toimintakykyä iän ja huonojen elämäntapojen tuomien muutoksien kasaantuessa. Noidankehä on valmis, ellei rutiinia ruumiinkulttuurin harjoittamiseen ole syntynyt nuorena kun se on suhteellisen helppoa. Iän tuomia muutoksia on kompensoitava intensiivisemmällä harjoittelulla, mutta vuosi vuodelta on vaikeampi päästä samoihin tuloksiin, mihin nuoremmat yltävät lähes harjoittelematta.

se mitä tahdon sanoa on tämä: jos ei tee muuta kuin syö ja istuu on turha ruikuttaa lihomista. Vastuu on itselläsi, samoin kaikki keinot tilanteen muuttamiseen. Mikäli jokin asia estää huolehtimasta terveydestä ja hyvinvoinnista, on mielestäni syytä miettiä onko se jokin asia sen arvoista.

itse hoitoon

Tänään minulla on kansansivistyksellinen olo. Olkoonkin, että Google ja wikipedia ovat tehneet linkkien ja nippelitiedon viljelemisestä turhauttavan tarpeetonta, aion sitä kuitenkin harrastaa. Ajattelin tosin hyödytntää hieman henkilökohtaista kokemusta, koska se on oikeastaan ainoita asioita, joissa näsäviisas bloggaaja voi vielä päteä.
Kärsin taipumuksesta saada allergista nuhaa pölystä ja kuiva huoneilma saa tuulenhalkaisijani limakalvot surkastumaan. Viime päivinä olen haistanut lähinnä oman vereni tuoksun. Onneksi vaivaan on olemassa suhteellisen edullinen ja toimiva helpotus, nimittäin A-vitamiini nenätipat. Etsiessäni tietoa nenätipoista, tajusin että netistä löytyy ajantaisainen luettelo kaikista apteekeista löytyvistä itsehoitotuotteista (jep, olen varsinainen Sherlock Holmes). Yliopiston apteekin kotisivut tekivät minuun vaikutuksen, koska niiltä löytyy kätevä hakutoiminto. Itsehoitoapteekki on sivusto, josta saa vinkkejä siihen millaisilla apukeinoilla omaa terveyttään voi kohottaa. Uutisia siitä mitä terveydenhoidossa on meneillään löytyy osoitteesta www.tohtori.fi. Lisäksi törmäsin verkkoapteekkiin, josta voi ostaa rohdoksia, lisäravinteita, luontaistuotteita ja sen sellaisia, eikä tarvitse edes lähteä kotoa hankkiakseen mitä mieli tekee, jos vain valuuttaa löytyy. Verkkoapteekki ei myy edes reseptivapaita lääkkeitä, koska lainsäädäntö kieltää sen, mutta esimerkiksi ravintolisät ja luontaistuotteet saattavat hyvinkin ehkäistä tarvetta käyttää varsinaisia lääkkeitä.

Rohdosten, luontaistuotteiden ja itsehoitolääkkeiden käyttöä ei kannata tietenkään tehdä täysin summan mutikassa. Olen kuullut ihmisten valittavan esimerkiksi ravintolisien aiheuttamista ongelmista, jotka olisivat olleet vältettävissä, jos olisivat vaivautuneet ottamaan selvää sopivasta annostuksesta, sen sijaan että ottavat kaikkia mahdolisia nappuloita ja pulvereita mainostajien suositusten mukaisesti ilman sen kummempaa perehtymistä asiaan. Yksi hyvä tapa pitää huolta siitä, että ei ylilyö tai toisaalta laiminlyö terveydestään huolehtimista on käyttää erilaisia apuvälineitä, joilla voi tarkkailla oman kehon kuntoa, tosin niidenkin käyttö vaatii hieman osaamista ja vakavissa terveydellisissä ongelmissa kannattaa mieluummin kääntyä lääkärin puoleen. Itse olen ajatellut hankkia verenpainemittarin, minulla on perinnöllinen alttius korkeaan verenpaineeseen ja olisi huomattavasti kätevämpää tarkkailla verenpainetta omin neuvoin kuin käydä mittauttamassa se muualla, niin kauan kun arvot pysyvät normaalialueen rajoissa.

Nykyään on jo valtavasti laitteita ja troppeja tarjolla, odotan vain innolla sitä kun tietoverkot ja etäteknologia tuovat mukanaan terveydenhuollon, joka ei vaadi itseltä niin paljon vaivannäköä ja selvittelyä kuin tämä nykyinen. Moni tauti ja vaiva vältettäisiin sillä, jos ihmisten luontainen laiskuus otettaisiin paremmin huomioon terveysteknologiaa suunniteltaessa.

Bonzai!

Tämä posti ei välttämättä syväluotaa humanistisia kysymyksenasetteluja vallitsevassa maailmantilanteessa, jossa sosiaaliset ja teknologiset muutokset ovat luoneet edellytykset ja paineen aivan uudenlaisten teknologioiden kehittämiselle ja yleistymiselle ja kylkiäisenä tuoneet painetta myös uudenlaisen ihmisyyden muodostamiselle. Tästä voidaan olla montaa mieltä ja varmasti löytyy bloggaajia, joilla on asiasta painavempaa sanottavaa, kuin minulla. Tämä ei ole välttämättä se blogi, josta kannattaa etsiä argumenteista akateemisimpia. Sen sijaan ajattelin tänään kirjoitella asiasta, joka on kiehtonut minua jo kauan, nimittäin kasvien kasvattaminen, puutarhanhoito, puidenmuokkaus mm. bonsai.

Omat bonsaini ovat järjestelmällisesti kuolleet, pääasiallisena syynä se, että olen käyttänyt vaikeita lajikkeita, kuten rauduskoivua (betula pendula), osaamatta laittaa niitä talvehtimaan oikein ja myönnän että innossani olen ehkä joskus muokannut puuparkoja hieman liikaa kerralla. Tällä hetkellä työn alla ovat paju, kiinanruusu ja sitruuna, joita kasvatan ihan rauhassa ajan kanssa, niin että ne kestävät vuosien muokkaamisen kunnolla. Pajut kasvavat vanhempieni mailla Suomen maaseudulla ja muotoilen niitä kasvukauden aikana siellä päin kulkiessani. Koska juurten leikkaaminen ei onnistu, pajut kasvavat lopulta liian suuriksi ollakseen bonsaita, siksi niistä tulee eläviä puuveistoksia. Lisään ehkä kuvia projekteistani, jos joskus vielä palaan asiaan, juuri nyt niitä ei ole.

Bonsaille sukua oleva harrastus on kiinalainen penjing, jossa pikkupuita sommitellaan harmonisesti miniatyyrimaisemiin. Jos vain olisi aikaa, niin niitä olisi mukava väsäillä. Samalta sivulta, missä oli noita penjing-kuvia, löytyi myös bonsai-galleria. Kestänee tovi, ennen kuin omat tuotokseni ovat lähelläkään galleriassa esitettyjä, mutta ehkä vielä jonain päivänä. Laitanpa linkin suomenkielisille bonsaisivuille, jos ne olisivat helpommin lähestyttävissä: http://www.bonsai.fi/old/bonsai/

Huonekasvit eivät ole välttämättä niin näyttäviä, eivätkä vaadi yhtä paljon huoltoa kuin bonsait, mutta niihinkin saa uhrattua niin paljon aikaa, kuin vain suinkin kykenee. Ne puhdistavat huoneilmaa, kuten tuossa linkissä mainitaan, mutta se on tavallaan sivuseikka, koska huonekasveista tulee ajan myötä kuin perheenjäseniä, joiden vaaliminen on enemmänkin hauska ja rentouttava tapa viettää aikaa, kuin ikävä arkinen velvollisuus. Yksi syy miksi tahtoisin elää ikuisesti on se, että voisin hoitaa kasvejani ikuisesti. Vaikka kasvit eivät ikuisesti eläkään, niin voisin silti kuluttaa vaikka 500 vuotta bonsaita muotoillen aivan kevyesti. Huonekasveja voi tilata Isoäidin kasvit Ky:stä. Sieltä olen tilannut joitakin omiani ja ollut tyytyväinen heidän valikoimaansa.

Vaikka tiedänkin sen olevan hiukan toivotonta, niin minusta on mukava ajatella, että puuni ja kukkani sitovat ilmakehästä ainkain sen verran hiiilidioksidia kuin itse tuotan ja olemassaoloni tällä pallolla on hieman oikeutetumpaa. Sitä paitsi minun ei ole aikoihin tarvinnut miettiä, että millä lahjoisin ihmisiä, joilla on jokin merkkipäivä, joka ei ole kovin virallinen ja juhlava, lähes milloin tahansa on mahdollista ottaa jostain kaktuksesta, pensaasta tai muusta vastaavasta pistokas ja lahjoittaa sellainen, ellei muuta keksi, niin rönsyliljasta voi aina ottaa pari rönsyä ja juurruttaa ne uudeksi kasviksi. Koristekasvien lisäksi olen kasvatellut yrttejä ja esimerkiksi perunaa, paprikaa ja tomaattia, joista saa ihan kivan lisän arkiseen ruokapöytään, eikä tarvitse elää epätietoisuudessa, että millaisia myrkkyjä viljelyssä on käytetty, kun tietää tasan tarkkaan mitä on käyttänyt.

Maksaisitko tyhjästä?

Uusi tekijänoikeuslaki, joka rajoittaa kuluttajan oikeutta kopioda hankkimiaan tallenteita, herätti minussa erään ajatuksen. Kuka omistaa informaation ja jos joku voi omistaa informaation, niin avaako se tien kohti omistusoikeuden laajentamista muillekin epäselville vesille? Tekijänoikeus kuuluu immateriaalioikeuden piiriin, joka tarkoittaa lainsäädäntöä, joka koskee ihmisten henkisen työn tuotoksia. Ideana taitaa tällä hetkellä olla, että esimerkiksi taiteen tekemisen motiivina on osittain mahdollisuus tienata sillä riihikuivaa rahaa, mikä on tietysti taiteilijan kannalta hyvä asia. En ala pohtia sitä miten kaupallistettavissa taide on ja onko kaupallinen ja myyvä taide enää taidetta laisinkaan. Sen sijaan mietinnöissä käy, että mitä ihmisten oikeuksille tapahtuu, jos yhä omistusoikeutta laajennetaan sellaisille alueille, jotka nykytilanteessa mielletään kaikille kuuluviksi.

Nykyisten patentti- ja rekisterihallituksen säädöksien mukaan luontoa ei voi patentoida, eikä esimerkiksi perunanviljelijä voi rekisteröidä perunaa omaksi tuotemerkikseen. Mutta entä jos perimää voidaan ryhtyä patentoimaan? Esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa riisi. Mikäli jotain perinteistä Intiassa viljeltyä riisilajiketta paranneltaisiin satoisammaksi ja ravitsevammaksi ja sen jälkeen riisilajike patentoitaisiin, paikalliset maanviljelijät joutuisivat maksamaan osuuksia tuotostaan yritykselle, joka on patentoinut riisin. Saman lajikkeen, jota intialaiset viljelijät olisivat kasvattaneet iät ja ajat. Muistaakseni tällainen olisi ollut mahdollista jo muutama vuosi sitten, mutta silloin asia oli niin uusi, että patenttiasialle ei taidettu osata sanoa juuta eikä jaata.
Mikäli kasvien perimä olisi mahdollista patentoida, niin mikä estäisi patentoimasta myös ihmisten perimää ja periä maksua niiltä, jotka käyttävät tuotesuojattuja geenijaksoja vaikkapa lisääntymiseen. Esimerkki on kärjistetty, mutta ei mahdoton.

Entä jos raikasta ilmaa voisi ryhtyä myymään, mikä on kaiketi sekin jo tapahtunut ilmiö, entä jos ilmaa voisi myydä omistusoikeuden turvin, niin että ei vain purkitettu ilma, vaan myös vapaasti hengitettävä ilma olisi jonkun tahon yksityisomaisuutta, jonka käytöstä se voisi periä maksun. Entä jos tämä taho voisi vaatia korvauksia ilmansa luvattomasta hengittämisestä?

Elämme rajallisessa maailmassa, joka on samalla myös ostamisen ja myymisen maailma. Mikäli kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että liikevoittojen kehitys kestää, on todennäköistä, että paine laajentaa omistusoikeutta kohti jokamiehen (ja naisen) oikeuksia kasvaa. Kaikista ei ole hyvä asia, että on olemassa joitain asioita, jotka vapaasti liikkuessaan hyödyttävät kaikkia, mutta eivät muutu kahiseviksi euroiksi tai symbolisesti kahisevaksi bitteinä liikkuvaksi kansainväliseksi suurpääomaksi.

Ilmastonmuutos

Sattumalta tulin lukeneeksi blogia ilmastonmuutoksesta. Mieleen tuli, että tästä asiasta minä joskus välitin, välitän edelleen ja minulla on tapana toimia siten, että teoistani seuraisi mahdollisimman vähän haittaa ympäristölleni, mikä ei aina täysin toteudu.

Puhutaan, että ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi olisi tehtävä toimenpiteitä. Olisi vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjä. Samalla kun puhutaan, niin suuret teollisuusmaat tekevät kaikkensa, jotta esimerkiksi Kioton ilmastosopimus voitaisiin vesittää niin, että sopimus tulisi muodollisesti täytettyä, mutta tuotanto ei kuitenkaan joutuisi kärsimään investoinneista puhtaampaan teknologiaan tai jopa, erittäin saastuttavilla teollisuuden aloilla, tuotannon pienentämiseen.

Ajatus rajattomasta kasvusta on muuttunut oman oksamme sahaamiseksi, mutta on hyvin todennäköistä, että asiantila ei muutu, ennen kuin on liian myöhäistä. En ala maalaamaan piruja seinille, vaan päin vastoin ajattelen tämän asian uudestaan. Koska suuret katastrofikuvaelmat eivät toteudu sellaisenaan koskaan, vaikka ilmastolle (ja meille sen mukana) huonosti kävisikin, muutokset ovat silti hitaita ja niiden suuntaa ei täysin osata ennustaa. Pidän erittäin epätodennäköisenä, että suuryritykset ja suuret teollisuusmaat olisivat valmiita leikkaamaan päästöjään radikaalisti. Siksi olisikin paikallaan kysyä, olisiko mitään muita keinoja taistella ilmastonmuutosta vastaan?

Päästöjen rajoittaminen on lopulta ainut keino estää ilmastonmuutos. Hyvin yksinkertaista logiikkaa, ellet tahdo jäädä auton alle, älä hortoile moottoritiellä.
Muita keinoja ilmastonmuutoksenpysäyttämiseksi voisivat olla jätelaitosten biokaasun talteenotto ja käyttö energinalähteenä, se on verrattavissa fossiilisiin polttoaineisiin muuten paitsi siltä osin, että orgaanisen jätteen maatuessa hiilidioksidia ei vapaudu kuin sen verran kuin orgaaninen aines on kasvaessaan sitonut.
Yksityisautoilun minimointi, julkisten kulkuvälineiden tukeminen verovaroin ja yksityisin varoin, sekä lihasvoimalla liikkumisen suosiminen.
Toisaalta voisi ajatella, että yksi mahdollisuus olisi ilmakehän hiilidioksidin sitominen vaikkapa vaikkapa geenimuunneltujen yksisoluisten levien avulla tai vaihtoehtoisesti nopeakasvuisten puita tai pensaita kasvattamalla. Esimerkiksi hamppu kasvaa nopeasti, kuluttaa paljon hiilidioksidia ja sen kuiduista voidaan valmistaa vaatteita, jolloin hiilidioksidi olisi tavallaan muuttunut meille vaatteiksi. Banaanit kasvavat myös nopeasti, mikäli jalostettaisiin lajike, joka käyttäisi hiilidioksidia tehokkaasti, voisimme hyötyä hiilidioksidin määrästä, olkoonkin, että syömämme banaanit lopulta muuttuisivat takaisin hiilidioksidiksi.
Hiilidioksidia voitaisiin pumpata maaperään tai mereen, mutta vaarana olisi, että se vapautuisi myöhemmin takaisin ilmakehään muiden päästöjen lisäksi, jolloin olisimme niin sanotusti kusessa. Kuitenkin, jos kaikkia käytössä olevia keinoja käytettäisiin yhtäaikaa, niin tuloksetkin voisivat olla paremmat ilman suunnattomia uhrauksia yhdellä osa-alueella, vaikka resurssien hajauttamisellakin on omat riskinsä.
Tärkeintä on kai se, että tekee jotain, pelkkä sivusta seuraaminen ei ainakaan paranna tilannetta yhtään. Jotkut sanovat, että ilmastonmuutosta ei olekaan tulossa, mutta onko meillä tosiaan varaa ottaa riski?

Tissistä asiaa

Keltainen lehdistö repinee otsikoita viikon, jos toisenkin siitä, ovatko erään entisen missiehdokkaan rinnat luonnonluomat maitorauhaset, vai onko niitä kohenneltu mainiolla jokapaikan eristekumilla. Kansan on saatava tietää. Henkilökohtaisesti olen enemmän kiinnostunut "doping-skandaalista", se kun on nykyään jo yleisesti tunnettu tosiasia, että puhtaat suomalaisurheilijat ovat jo vuosia saaneet nauttia nykyaikaisen urheilulääketieteen parhaista saavutuksista, kuten oikein on.
Tavallaan ihan mukavaa, että kosmeettinen ja toiminnallinen tehostaminen kiinnostavat ihmisiä noinkin paljon, vaikka kyyninen pikku louskuttaja, joka kuiskuttelee korvaani, väittääkin, että suurin myyntiartikkeli tuossa ensimmäisessä jutussa ovat mahdolliset kuvituskuvat. Narkomaanit ja kehonmuokkaajat saavat kansakunnan jyrkän tuomion, mutta kun puhutaan misseistä ja urheilijoista lisäosien ja -aineiden kammottavuus tulevat toiseen valoon. Kulta maistuu makealta, kun sen hankkimista seuraa kotisohvalta, enkä ole varmaan kovinkaan väärässä sanoessani, että missien povessa lepää katse jos toinenkin (suokaa anteeksi vahva miesnäkökulma).

Median luotettavuus on toki jo nykyään asia, josta luemme historiankirjoista, mutta väkisinkin tulee mieleen, että voisiko tuonkin tarmon ohjata johonkin vähän yleishyödyllisempään. Aina välillä ihmisiä kuunnellessa, tekisi mieli kysyä, että ajattelevatko nämä ylipäätään mitään koskaan? Voisiko olla, että tässä maailmassa asioilla on useampia kuin yksi nopeasti havaittava puoli? Ehkä missikisat nykymuodossaan ovat jäänne ajalta, jolloin naiset olivat enemmän karjan kaltaisia kuin oikeita ihmisiä. Voisiko olla, että urheilijoiden tehostaminen on tullut jäädäkseen ja että siitä voisi jopa löytyä kaikelle ihmiskunnalle hyödyllisiä innovaatioita?

Nopein tie onneen ja menestykseen on ajattelemisesta luopuminen, hyvänä kakkosena tulevat silikoni-implantit.